Itsepalveluasiointi käyttöön Pieksämäen lajitteluasemalla – Jätekuorma maksetaan verkkokaupassa etukäteen
Pieksämäen lajitteluasema palveli asiakkaita ensimmäisen täyden toimintavuoden valmistumisen jälkeen. Vuonna 2022 lajitteluasemalla kävi 16 700 asiakasta. Viralliset avajaiset pidimme kesäkuussa ja itsepalveluasiointi avattiin elokuussa. Lajitteluasema palveli kuluneena vuonna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Omatoimiasiointi mahdollistaa asiakkaiden käynnin lajitteluasemalla aukiolopäivinä ilta-aikaan ja lauantaisin. Kuorma tulee joko ilmoittaa tai maksaa etukäteen, mikä mahdollistaa pääsyn asemalle palveluajan ulkopuolella. Omatoimiasiointi on ollut käytössä jo pidempään Kuopion lajitteluasemalla, mistä on hyviä käyttökokemuksia.
Asemalla on ensiapupiste ja asiakkaiden saavutettavissa on myös defibrillaattori, eli sydäniskuri. Defibrillaattorit ovat myös Kuopion ja Siilinjärven asemilla.
Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Pieksämäen uuteen lajitteluasemaan, sillä asiointi on sujuvampaa. Lajitteluasema-alue on väljä ja kulkusuunnat on merkitty selkeästi. Lajitteluasema on yhtiön ensimmäinen katettu asema.